Ammattilaisuus kiinnostaa nuoria
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku päättyi tällä viikolla. Ammatilliseen koulutukseen haki ensisijaisesti noin 38 400 nuorta, joka on noin 2800 enemmän kuin viime vuonna (oph.fi). Mercuriassa tehtiin ennätys ensisijaisesti meille hakeneiden määrässä ja hakijoita oli lopulta 1,47 hakijaa/aloituspaikka. Olimme pääkaupunkiseudun toiseksi halutuin liiketoiminnan kouluttaja.
Mercuriassa on viime vuosina kehitetty kaksoistutkinnon suorittamista mahdollisimman joustavasti ammatillisessa oppilaitoksessa. Olemmekin tässä onnistuneet ilmeisen hyvin, koska tekemiemme kyselyiden mukaan meidän kaksoistutkinnon suorittajamme ovat tyytyväisiä saamaansa opetukseen ja opetusjärjestelyihin.
Kaksoistutkinto kasvattaa suosiotaan
Ammatillinen koulutus yhdistettynä ylioppilastutkintoon siis kiinnostaa nuoria yhä enemmän. Myös työelämää edustavat järjestöt ovat tehneet kyselyitä, joiden mukaan työnantajat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä nuoriin työntekijöihin. Nuoret saavat ammatillisesta oppilaitoksesta jatko-opinto-oikeuden korkea-asteelle, mutta moni nuori valitsee valmistuttuaan työelämän ainakin muutamiksi vuosiksi ennen jatko-opintoja. Liiketoiminnan koulutuksesta valmistuneiden nuorten työllistyminenkin näyttää hyvältä ja nuoret selvästi luottavat tulevaisuuteen. ”Hallituksen tulisikin viimeistään nyt herätä ja leikkausten sijaan lisätä ammatillisen koulutuksen rahoitusta. Tämä tukee yritysten kasvua.” toteaa AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.
Suomi tarvitsee ammattiosaajia
Elinkeinoelämän Oppilaitokset EOL ry:n teettämän tutkimuksen (Manpower, 2024) mukaan 81% työnantajista raportoi vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Osaajapula ja tekijöiden saatavuuden vaarantuminen on siis todellinen uhka suomalaiselle elinkeinoelämälle. Ammatilliset oppilaitokset eivät ole pelkästään koulutuslaitoksia, vaan ne ovat alueellisia kasvualustoja, jotka vauhdittavat paikallistaloutta, luovat innovaatioita ja räätälöityjä ratkaisuja osaajapulaan. Ne yhdistävät alueellisesti yritykset ja ammattilaiset. Tätä Suomi kaipaa; ammattiosaajia, veronmaksajia ja menestyviä yrityksiä.
Kiitos jokaiselle meille hakeneelle tulevalle opiskelijalle!