Mika Orenius
koulutuspäällikkö
040 120 7516 mika.orenius@mercuria.fiOppivelvollinen nuori voi hakeutua Mercuriaan myös ilman voimassa olevaa koulutuspaikkaa. Suomessa oppivelvollisuus kestää siihen asti, kunnes nuori on täyttänyt 18 vuotta, tai hän on tätä ennen suorittanut ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon.
Oppivelvollinen opiskelija on voinut aloittaa opiskelut lukiossa tai toisessa ammatillisessa oppilaitoksessa ja haluaa joko vaihtaa alaa tai oppilaitosta. Siirtoa hakevan oppivelvollisen opiskelijan tulee täyttää hakemus, jossa liitteenä ovat peruskoulun päättötodistus ja mahdollinen opintosuoritusote nykyisistä opinnoista. Jokaisen siirtoa hakevan opiskelijan tilanne katsotaan yksilöllisesti, jotta mahdollinen siirto Mercuriaan tapahtuisi joustavasti.
Kevään yhteishaun ulkopuolella Mercuriaan voi hakeutua kaksi kertaa vuodessa. Hakuajat ovat heinä- ja elokuussa viikot 30–35 ja marraskuussa viikot 45–48. Hakija kutsutaan mahdolliseen haastatteluun sähköpostilla, joten hakemuksessa tulee ilmoittaa voimassa oleva sähköpostiosoite. Hakemuksen käsittelystä ja päätöksestä lähetetään ilmoitus kahden viikon sisällä hakuajan päättymisestä.
Opiskelijan tulee täyttää hakemus, jossa liitteenä ovat peruskoulun päättötodistus ja mahdollinen opintosuoritusote nykyisistä opinnoista. Hakijoille lähetetään haastattelukutsu sähköpostilla, joten hakeutuessa tulee ilmoittaa voimassa oleva sähköpostiosoite.
Oppivelvollisten opiskelijoiden opintojen aloitusajankohta sovitaan tapauskohtaisesti. Ota yhteys koulutuspäällikköön.