30.03.2023

Yhteishaun tulokset ylittivät odotukset

Teksti Satu Uronen

Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku päättyi maaliskuun 21. päivä. Vantaalla ammatillisiin oppilaitoksiin hakeutuu noin 45 % perusopetuksen päättävistä nuorista ja lukio-opetukseen hakeutuvien määrä on 55 %. Tänä vuonna ammatillisiin oppilaitoksiin hakeutuvien ikäluokka oli hieman viimevuotista suurempi, joten hakijamäärät olivat hienoisessa nousussa myös ammatillisissa oppilaitoksissa. Vantaalla on muihin pääkaupunkiseudun kuntiin verrattuna vähän enemmän hakijoita ammatillisiin oppilaitoksiin, ja tietyt alat vetävät hakijoita joka vuosi todella hyvin.

Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan Vantaalla on aloja, joihin hakee jopa yli 6 henkilöä aloituspaikkaa kohden. Vantaan ammattiopisto Varian suosituin tutkinto oli jälleen kerran lentokoneasennuksen perustutkinto, johon haki 6,13 hakijaa per aloituspaikka. Muut tutkinnon jäävät reilusti tämän määrän alle, mutta on muitakin aloja, jotka ovat hyvin haluttuja. Media-ala on ollut jo pitkään nuorten suosiossa, mutta myös hyvin perinteiset alat, kuten talotekniikka ja sähkö- ja automaatioala vetivät tänä vuonna hyvin hakijoita.

Liiketoiminnan perustutkinto säilyttää edelleen suosionsa

Mercuria on yksialainen oppilaitos ja tarjoamme nuorille kaupallisen alan koulutusta. Liiketoiminnan perustutkinto, eli merkonomin tutkinto on tunnettu ja perinteikäs liiketoiminnan tutkinto, joka kiinnostaa nuoria melko tasaisesti vuosi vuodelta. Merkonomin tutkinto on myös hyvin arvostettu tutkinto liike-elämässä ja erilaisissa kaupallisen alan yrityksissä, joten opiskelijamme työllistyvät opintojen jälkeen yleensä todella hyvin. Meiltä valmistuneet opiskelijat ovat työllistyneet hyvin erilaisille toimialoille, ja myynti- ja kaupan alan lisäksi meiltä lähdetäänkin yrittäjiksi, tilitoimistoihin, pankkeihin tai vaikkapa markkinointiyrityksiin töihin.

Vaikka Mercuria tarjoaa ainoastaan liiketoiminnan perustutkinnon koulutusta, voi meiltä kuitenkin työllistyä hyvin monipuolisiin liike-elämän tehtäviin. Monelle merkonomin tutkinto onkin riittävä koulutus omalla urapolulla, mutta monet meiltä valmistuvista opiskelijoista jatkavat opintojaan edelleen ammattikorkeakouluissa tai jopa yliopistoissa. Koska olemme liiketoiminnan alaan erikoistunut koulutuksentarjoaja, uskaltaisin myös väittää, että tämä keskittyminen tuottaa tulosta oppimistuloksissa sekä valmistumis- ja työllistymisluvuissa. Olemmekin olleet monena vuonna kärjessä valtakunnallisissa suoritusmittareissa, joilla mitataan työllistymistä tai hakeutumista jatko-opintoihin.

Kaksoistutkinto on kilpailukykyinen vaihtoehto lukiokoulutukselle

Vaikka lukio kiinnostaa peruskoulusta valmistuvia nuoria edelleen enemmän kuin ammatillinen koulutus, on kiinnostus selvästi ammattioppilaitoksiin nousussa. Kaksoistutkinto, eli ylioppilastutkinto yhdistettynä ammattitutkintoon ovat nostaneet ammatillisen koulutuksen profiilia jatkuvasti ja se alkaa olla jo melko tunnettu nuorten keskuudessa. Myös se, että kaikki toisen asteen tutkinnot ovat samalla viivalla hakeuduttaessa jatko-opintoihin ammattikorkeakouluihin tai yliopistoon, alkaa pikkuhiljaa olla hyvin sekä nuorten että nuorten vanhempien tietoisuudessa.

Ammattikoulu ei enää ole ”pussinpohja” koulutukselle tai omalle uralle, vaan ihan varteenotettava vaihtoehto myös niille, jotka ovat kiinnostuneita jatko-opinnoista, akateemisesta urasta tai johtoasemasta työelämästä. Ammatillinen koulutus on Suomessa edelleen loistavasti suunniteltua ja toteutettua, vaikka välillä mediasta voi lukea jotain ihan muuta. Ammattikouluista valmistuu ammattilaisia työelämän tarpeisiin joka on kunnioitettava saavutus ja hyvä valinta kenelle tahansa!