Teksti | Satu Uronen
Olemme saaneet lukea ja kuulla viimeisten vuosien aikana raaistuneesta väkivallasta lasten ja nuorten keskuudessa. Kouluissa tapellaan, uhkaillaan ja käytetään henkistä väkivaltaa muihin oppilaisiin ja opiskelijoihin. Väkivalta ulottuu entistä useammin myös lasten ja nuorten vapaa-aikaan. Nuoret ryöstelevät vaatteita ja muuta arvokasta muilta nuorilta, kantavat mukanaan teräaseita ja ulottavat uhkailun ja väkivallan jopa kiusattujen perheisiin. Tappeluita ja väkivaltaisia kohtauksia kuvataan ja jaetaan sosiaalisessa mediassa kiusaamistarkoituksena. Kiusaamisen uhrit ovat päätyneet epätoivoisiin ratkaisuihin. Koettuun kiusaamiseen ja väkivaltaan on vastattu teräasein uhkaamalla tai surullisimmissa tapauksissa on riistetty oma henki.
Toki voidaan sanoa, että kiusaamista on ollut aina, mutta internetin aikakausi on tuonut kiusaamiseen uuden tason: kiusatun häpäisemisen julkisesti. Sen lisäksi, että videoita kiusaamis- ja väkivaltatilanteista levitetään sosiaalisessa mediassa, voidaan kiusaamista harrastaa pelkästään verkossa. Kiusatun haukkumista, sulkemista keskusteluryhmien ulkopuolelle, valheiden levittämistä, nolaamista, identiteettivarkauksia, deep fake -videoita ja paljon muuta.
Miten tähän tilanteeseen on jouduttu?
Kysymys tämän kaiken takana on varmasti monitahoinen, eikä johdu pelkästään yhdestä tekijästä. Yhteiskunnan arvojen muuttuminen, vanhemmuuden hukkuminen, väkivaltapelien pelaaminen, koulujen ja vanhempien yhteistyön heikentyminen ja juurettomuus voivat olla joidenkin kiusaamiseen johtaneiden tapausten taustalla. Mutta aika usein lapset ja nuoret kokevat, että jos he ryhtyvät puolustamaan kiusattua, he voivat joutua itse kiusaamisen kohteeksi. Yle Areenalta löytyvästä MOT-dokumenttisarjan jaksossa puhutaan alakouluikäisiin lapsiin ja heidän perheisiinsä kohdistuneesta vakavasta väkivallasta. Väkivalta näitä kiusattuja kohtaan oli raakaa fyysistä ja psyykkistä kiusaamista, ja vanhemmat tuntuivat olevan mahdottoman tehtävän edessä puolustaessaan lapsiaan. Koulu kyllä pyrki puuttumaan kiusaamiseen puhutteluilla ja jälki-istunnoilla, mutta toimenpiteillä oli usein melkein päinvastainen vaikutus. Kiusaaminen usein vain yltyi koulun puututtua asiaan. Eri viranomaiset, kuten lastensuojelu ja poliisi eivät aina tiedä kuka tekee mitäkin ja asiat voivat jäädä junnaamaan systeemiin. Ei ihme, että vanhemmat turhautuvat, kun heidän lapsensa ja nuorensa jäävät ilman apua.
Mitä voimme tehdä?
Kiusaamiseen ei varmasti löydetä taikatemppua, joka poistaisi ongelman nopeasti. Tärkeintä on tietenkin saada kiusaamisen kohteeksi joutuneet oppilaat nopeasti pois tilanteesta. Tavalla tai toisella. Koulun, viranomaisten ja vanhempien yhteistyön tulee olla tehokasta ja saumatonta, jotta tilanteeseen voidaan pureutua tarvittavalla tehokkuudella. Toiseksi on tärkeää puuttua yhteiskunnan arvoihin ja rakenteisiin, jotta pitkällä aikavälillä saadaan yhteiskuntaan sellaiset prosessit, että toisen ihmisen kunnioittaminen, empatiataidot ja välittäminen nousisivat taas perustaidoiksi. Vanhemmuuden tukeminen ja yhteiskuntaan integroituminen on tärkeää, jotta meillä kaikilla olisi tarpeeksi tukea ja taitoa kasvattaa hyvät tunnetaidot omaavia vastuullisia kansalaisia.
Meillä Mercuriassa tuetaan nuoria ja aikuisia opiskelijoita heidän omalla polullaan yhteiskunnan jäseniksi. Myös meillä on nollatoleranssi kaikenlaista kiusaamista ja väkivaltaa vastaan, mutta pelkät sanat eivät riitä, vaan tarvitaan myös tekoja. Meillä on tarjota terveydenhuollon ammattilaisten palvelut aina terveydenhoitajasta psykologiin, jotta jokainen tukea tarvitseva voi hakea apua elämän haasteisiin. Opiskelijat ovat löytäneet hyvin meidän tarjoamamme palvelut, ja niille tuntuu olevan kova kysyntä. Toivottavasti tämä on yksi keino saada nykyinen kiusaamisen ja väkivallan trendi yhteiskunnassa vähenemään. Koska me emme pärjää täällä yksin, vaan tarvitsemme toinen toisiamme.
