Teksti Satu Uronen | Kuvat Satu Uronen
Kansainvälistyminen on Mercuriassa kaikkien opiskelijoiden saavutettavissa. Meiltä lähtee vuosittain kymmeniä opiskelijoita ulkomaille työelämäjaksoille, ja opiskelijat voivat myös osallistua erilaisiin kansainvälisiin hankkeisiin ja projekteihin, jotka yleensä toteutetaan yhdessä ulkomaisten oppilaitosten kanssa. Kansainvälinen toiminta on yksi Mercurian painopisteistä ja jokaista opiskelijaamme kannustetaan olemaan mukana kansainvälisessä toiminnassa jollakin tavalla.
Koronan vuoksi kansainvälinen vaihto loppui muutamaksi vuodeksi lähes kokonaan. Käynnissä olleita hankkeita pyrittiin jatkamaan mahdollisuuksien mukaan verkossa, mutta ulkomaan vierailut lopetettiin täysin. Nyt ulkomaan työelämäjaksot pyörivät normaalisti, ja Mercuriasta onkin tänä lukuvuonna lähtenyt jo noin 60 opiskelijaa eripituisille työelämäjaksoille ja kansainvälisiin projekteihin ulkomaille.
Opiskelijat saavat tukea ulkomaan työelämäjaksolle sekä järjestelyihin että kustannuksiin
Meiltä suurin osa opiskelijoita lähtee työelämäjaksoille Eurooppaan, lähinnä Espanjaan, jonne Mercurialla on tarjota työpaikkoja useisiin yrityksiin. Myös Malta on ollut yksi suosituimmista kohteistamme, mutta opiskelija voi lähteä periaatteessa mihin päin maailmaa tahansa, jos hän hankkii itselleen työpaikan. Oppilaitos avustaa opiskelijaa työelämäjakson kustannuksissa, kuten matkakuluissa ja asunnon vuokrassa.
Työelämäjaksolle ulkomaille voi hakeutua, vaikka olisi jo valmistunut. Esimerkiksi Ready for Life -harjoittelun kautta voi lähteä ulkomaille, jos on 18–35-vuotias, ja on valmistunut hiljattain toisen asteen ammatillisesta oppilaitoksesta. Ulkomaanjakson tulee alkaa alle vuoden sisällä valmistumisesta.
Harjoittelijat saavat ulkomaille Erasmus+ -tuen, joka kattaa valtaosan vaihdon kuluista. Harjoittelupaikat sijaitsevat mm. Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Kreikassa, Portugalissa, Ranskassa ja Saksassa. Lisäksi Euroopan ulkopuolelle on mahdollista lähteä Keniaan tai Mombasaan. (nuorisovaihto.fi)
Kansainvälisyyttä toteutetaan myös oppilaitosyhteistyöllä ja hankkeiden kautta
Mercurialla on käynnissä myös kansainvälisiä hankkeita ulkomaisten oppilaitosten kanssa. Tällä hetkellä käynnissä on kaksi hanketta, joihin toiseen voi vieläkin hakeutua, jos haluaa päästä työskentelemään ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa sosiaalisen median parissa. Business Ambulance on Mercurian hallinnoima hanke, jossa on mukana oppilaitoksia neljästä muusta maasta: Saksasta, Hollannista, Espanjasta ja Thaimaasta.
Hankkeessa on tarkoitus käydä jokaisessa maassa viiden opiskelijan kanssa, jossa opiskelijaryhmät suunnittelevat sosiaalisen median kampanjan paikallisille yrityksille. Ensimmäinen workshop järjestettiin tammikuussa Suomessa ja seuraavaksi lähdetään huhtikuussa Hollantiin. Jokaiseen viiteen workshoppiin valitaan uudet opiskelijat, joten vielä on mahdollisuus hakeutua tähänkin hankkeeseen mukaan!
Kansainväliset kokemukset tarjoavat opiskelijoille eväitä tulevaisuuteen
Toinen meneillään oleva hanke on kulttuurien vaihtoon tähtäävä TAB-projekti thaimaalaisen ammatillisen oppilaitoksen kanssa. Ryhmä Mercurian opiskelijoita kävi helmikuussa Thaimaassa, Ayutthayassa tutustumassa paikalliseen kulttuuriin ja oppilaitokseen. Opiskelijamme saivat matkalta uusia ystäviä ja oppivat paljon thaimaalaisesta koulukulttuurista, ja he kävivät myös eri oppitunneilla tutustumassa esimerkiksi kielten opiskeluun ja matkailualaan.
Thaimaasta tulee ryhmä opiskelijoita vastavierailulle Mercuriaan maaliskuun lopussa, ja meidän opiskelijamme toimivat heidän isäntinään ja emäntinään matkan ajan. Tarkoitus on tutustua suomalaiseen kulttuuriin, niin matkailun kuin opetuksenkin näkökulmasta. Nämä kansainväliset kokemukset ovat opiskelijoillemme niitä, joita muistellaan vuosienkin päästä.
On tärkeää, että kansainvälistyminen on mahdollista kaikille, ja Mercuria haluaakin tukea kaikkia opiskelijoitamme hankkimaan uusia kokemuksia ja ystäviä, sekä lähtemään rohkeasti kokeilemaan omia siipiään ulkomaille.
Lähde: https://www.nuorisovaihto.fi/ohjelmat/tyokokemus/ready-for-life/